Uutisia

Kuntoliikuntaliitto, Nuori Suomi ja SLU: Kohti uutta järjestöä (4.5.)

Suomalainen liikunnan ja urheilun järjestökenttä on voimakkaassa muutoksessa. Muutosprosessit koskettavat kaikkia liikunnan ja urheilun toimialoja lasten ja nuorten liikuttamisesta huippu-urheiluun kuin aikuisten terveysliikuntaankin. Yhdistämällä voimat järjestöt haluavat saada aikaan entistä parempaa tulosta ja vaikuttavuutta. Tavoitteena on turvata ja parantaa toimintaedellytyksiä yksittäisen liikkujan kannalta aina valtakunnalliselle tasolle saakka.

Kuntoliikuntaliitto mukaan neuvottelemaan uudesta järjestöstä (31.3.)

Suomen Kuntoliikuntaliitto ry:n vuosikokous päätti Turussa 31.3. yksimielisesti hallituksen esityksestä, että Kuntoliikuntaliitto lähtee neuvottelemaan uuden järjestön perustamisesta. Päätöksen mukaan tavoitteena on kunto- ja terveysliikunnan aseman vahvistaminen siten, että aikuisten fyysinen aktiivisuus nostetaan terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien osalta rakenteellisesti uudelle tasolle.

Vuoden Liikuttajaseura 2011 –tunnustus (30.3.)

Kuntoliikuntaliiton Vuoden Liikuttajaseura -tunnustus jaetaan vuosittain seuralle tai jaostolle, joka toteuttaa ansiokkaasti aikuisten terveyttä edistävää liikuntaa omassa lajitoiminnassaan. Tunnustus vuoden 2011 laadukkaasta toiminnasta myönnettiin Turun Urheiluliiton Voimistelu- ja liikuntajaostolle. Tunnustuksen saajalle myönnetään 1000 euroa aikuisliikunnan edelleen kehittämiseen.

Kunto- ja terveysliikuntapainotteinen viikonloppu Turussa (29.3.)

Suomen Kuntoliikuntaliitto järjestää tulevana viikonvaihteena Turussa kunto- ja terveysliikunnan tulevaisuutta käsittelevän seminaarin perjantaina ja liiton vuosikokouksen lauantaina 31.3.2012. Lisäksi seminaarissa luovutetaan Suomen Kuntoliikuntaliiton myöntämä Vuoden Liikuttajaseura-tunnustus.

Uintikampanja 95. uimahallissa käyntiin (8.3.)

Kuntoliikuntaliitto, Uimaliitto sekä Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ovat järjestäneet jo yli 20 vuoden ajan keväisin uintiharrastukseen ja uimataitoon aktivoivan liikuntakampanjan. Tänä vuonna kampanjaan osallistuu 100 uimahallia eli lähes puolet maamme halleista. Kampanjan aikana aktivoituu uimaan, vesijuoksemaan ja -jumppaamaan lähes 40 000 ihmistä.

Miljoonan euron lisätuki seuratoiminnan kehittämiseen (30.1.)

Opetusministeriön liikuntayksikkö myönsi paikallisen seuratoiminnan kehittämiseen miljoonan euron lisätuen. Lisätuella halutaan kehittää vähävaraisten urheiluharrastusmahdollisuuksia sekä luoda uusia ja pysyviä yhteistyömalleja urheiluseurojen, lajien ja urheiluakatemioiden välille.

Toiminta-ajatuksemme

Suomen Kuntoliikuntaliitto on terveyttä edistävän liikunnan asiantuntijajärjestö, joka edistää kansalaisten liikunnallisesti aktiivista elämäntapaa ja sen kautta saavutettavaa hyvinvointia ja terveyttä.
Liitto tuottaa kunto- ja terveysliikunnan osaamista ja asiantuntijatietoa järjestöille, työpaikoille ja kuntokeskuksiin.