9.2.2010
|
Urheiluseurat ovat lisänneet toimintaansa aikuisten kunto- ja terveysliikuntaa. Vuonna 2009 jaettiin ensimmäisen kerran seuratoiminnan kehittämistukea myös aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan ja hanke on levittänyt tehokkaasti aikuisliikunnan sanomaa. Uusi haku päättyy 15.3.2010. Aikuiset liikkeelle myös seuroissaLiikunta- ja urheiluseurat ovat viime vuosina lisänneet huomattavasti toimintaansa aikuisten kunto- ja terveysliikunnassa. Tavoitteena onkin saada seurat aktiivisesti tarjoamaan oman lajinsa harrastetoimintaa eritasoisille liikkujille. Vuonna 2009 jaettiin ensimmäisen kerran seuratoiminnan kehittämistukea myös aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan ja hanke on levittänyt tehokkaasti aikuisliikunnan sanomaa eri lajeihin. Uusi haku on parhaillaan käynnissä. Ensimmäisen haun kokemuksia ”Ensimmäinen haku on aina mielenkiintoinen, koska nyt näemme millaiseen suuntaan liikunta- ja urheiluseurat aikovat lajiansa kehittää. Yhtenä selkeänä tavoitteena on äitien ja isien mukaan saaminen kentänreunalta liikunnan pariin. Vanhemmille halutaan opettaa lajikulttuuria, jotta lajitietoisuus oman lapsen harrastuksesta lisääntyisi. Tietysti vanhemmista toivotaan aktiivisia puuhaihmisiä seuraan.” kertoo Kuntoliikuntaliiton järjestöpäällikkö Eerika Laalo-Häikiö. ”Aikuisten liikuntaan etsitään vaihtoehtoisia paikkoja liikkua. Seurat pyrkivät ottamaan huomioon vuodenaikojen tarjoamat mahdollisuudet eri lajien harrastamiseen. Ehkä liikuntatilojen huutava puute on käynnistänyt uuden tavan kehittää liikuntatoimintaa aikuisille.” Tukea saaneet seurat raportoivat hankkeensa toteutuksesta syksyllä 2010, jolloin uusi hankekausi on jo käynnistynyt. Raporttien valmistuttua seurojen aikuisten terveyttä edistävästä liikunnasta saadaan uutta tietoa, jonka pohjalta lajiliitot, alueet ja Suomen Kuntoliikuntaliitto voivat yhteistyössä tukea aikuisliikunnan kehitystyötä paikallistasolla. ”Aktiivisen elämäntavan levittäminen on myös seuratoimijoiden vastuulla. Yli 9000 liikunta- ja urheiluseuraa ovat varmasti tulevaisuudessa valtava hyvinvoinnin ja terveyden edistäjä Suomessa.” jatkaa Eerika. Tukea haettava 15.3.2010 mennessä Aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan on jaossa 150 000€. Seura voi saada tukea 1000-8000€ riippuen hankkeen laajuudesta. ”Mitä selvempi suunnitelma hankkeella on, sitä helpompi on saada kuva kokonaisuudesta.” tarkentaa Eerika. Seuratuen haku loppuu 15.3.2010 ja hakemus löytyy www.seuratuki.fi –sivuilta. Lasten ja nuorten hankkeisiin on jaossa 600 000€.
|

