Tunteet pelissä

Käsin kosketeltavissa oli se tunteiden kirjo, jonka voi kokea vain urheiluseurassa, kirjoittaa Eerika Laalo-Häikiö.
(Kuva: Mäntsälän Voimistelijoiden ryhmä Flow Gymnastics, Hengettäret esiintyivät Kuntoliikuntaliiton Kisahallijuhlassa 21.10.2011 Esityksen nimi oli Suudelman hehku. )

Viime viikonloppuna sain kokea yhden urheiluseuraurani vaikuttavimmista kokemuksistani: kyseessä oli voimisteluseuran joulunäytös. Tänä jouluna kokemus oli erityinen, koska seurassani on eletty suurta surun aikaa rakkaan valmentajan ja seuramme palkatun työntekijän menehtymisen takia.

Joulunäytös oli toisaalta suurta riemua onnistuneiden suoritusten jälkeen, mutta toisaalta haikeita muistoja ja kyynelillä kostuneita silmiä. Käsin kosketeltavissa oli se tunteiden kirjo, jonka voi kokea vain urheiluseurassa.

Suomalaisessa liikuntakulttuurissa on tehty suuria päätöksiä syksyn aikana...

Yhdessä tekeminen, yhteiset tavoitteet ja yhdessä innostuminen ovat tavoitteenamme kun etenemme kohti vuotta 2020.

Jokaisella näyttää olevan oma mielipiteensä siitä miten meidän tulisi kehittää toimintaa ja muovata rakenteita. Innostuminen on helposti jäänyt kyräilyn taakse, vaikka kaikkihan me tiedämme muutoksen olevan paikallaan. Tunteet ja intohimo ovat suuri osa liikuntaa ja urheilua ja ne näyttelevät muutoksessakin suurta roolia. Ilman innostumista ei tule muutostakaan.

Seurat ja aikuisliikunta...

Yhdestä asiasta olemme kuitenkin yhdessä varmoja: seuratoiminta elää vahvana ja seurojen rooli on vaikuttava niin paikallisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Aikuisten rooli urheiluseuroissa on usein aliarvostettua.

Se ei synnytä intohimoja eikä se ole kovin mediaseksikästä, kun keski-ikäiset naiset jumppaavat tai raavaat miehet juoksevat pallon perässä. Silti viimeisen Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan (SLU ja Kunto 2010) urheiluseuroissa liikkuu säännöllisesti melkein puoli miljoonaa aikuista. Vaikka aikuisten liikunta ei herätä intohimoja mediassa tai valtakunnallisissa järjestöissä, on paikallistasolla seuroissa tehty työ äärettömän tärkeää ja siellä jos missä koetaan tunteiden koko kirjo.
Voittamisen fiilis, ilo pudotetuista kiloista, yhdessä tekemisen fiilis, kavereiden tapaaminen, loukkaantumisen tuska ja esiintymisen ilo ovat vain pintaraapaisu aikuisten kokemista elämyksistä urheiluseuroissa.

Kuntoliikuntaliiton ”Aktiivisen elämäntavan talkoitten” tavoitteena on nostaa terveytensä kannalta liikkuvien määrää. Nyt on aika miettiä teemmekö urheiluseurojen kanssa oikeita asioita. Mikä on seurojen rooli vision 2020 toteutumisessa?

Uskommeko me itse urheiluseuroihin aikuisten liikuttajina?   Kantapään kautta on tullut opittua se, ettei suurin osa seuroista ole kiinnostunut terveysliikunnan järjestämisestä. Uskomme kuitenkin, että seurat järjestävät aikuisille omissa lajeissaan laadukkaita harjoituksia, monipuolisia tapahtumia, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, erilaisten tavoitteiden saavuttamista sekä yhdessäolon mahtavia kokemuksia.

Tätä on seuratoiminta parhaimmillaan – niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin parissa!
Tervetuloa talkoisiin!

Eerika Laalo-Häikiö
järjestöliikunnan päällikkö


 

« Takaisin