Kuntonyrkkeily -tehokasta, hauskaa ja haastavaa harjoittelua
![]() |
Lähes kaikissa Nyrkkeilyliiton jäsenseuroissa on mahdollisuus harrastaa kuntonyrkkeilyä. Lajia harrastetaan myös henkilöstöliikuntana sekä kuntosaleilla. Harrastajia on yli 20000.
Viimeisimmän liikuntatutkimuksen mukaan kuntonyrkkeilyn harrastajia on Suomessa 23 000. Näistä noin puolet harrastavat Nyrkkeilyliiton jäsenseuroissa. Kuntonyrkkeilyn harrastamiselle löytyy monia eri syitä. Se on todella tehokasta, koko vartaloa kuormittavaa liikuntaa, jossa tulee molemmat vartalon puoliskot hyvin käyttöön. Juuri eräs henkilö kertoi kuntonyrkkeilyn olevan hänelle joogaa – harjoitellessa ei voi antaa ajatuksiensa harhailla työ- tai muihin asioihin vaan keskittyä täysillä tekemiseen – ja hikoilemiseen. Hänellä perinteisessä joogassa keskittyminen on vaikeaa ja ajatukset harhailevat. Toinen kertoi, että on yllättynyt, miten paljon koordinaatiokykyä laji vaatii ja päätti haastaa itsensä ja opetella tekniikat kuntoon syksyn aikana.
Kuntonyrkkeily on monipuolista - ryhmässä tai yksin
Useimmiten ryhmässä harjoittelu on mukavaa, koska erilaisten harjoitusmenetelmien avulla harjoittelusta saadaan todella monipuolisia. Kuntonyrkkeilyä pystyy kyllä hyvin harjoittelemaan myös itsekseenkin, kunhan tekniikka on hallussa. Tärkeintä on, että harjoittelu on turvallista. Esimerkiksi säkkiä lyödessä ranteen ja nyrkin asentoa kannattaa ehdottomasti tarkkailla.
Sosiaalista...
Miksi sitten kuntonyrkkeily vie mukanaan ja lyöminen on niin tehokasta? Monelle harjoitustuntien sosiaalisuus on positiivinen yllätys, kun mm. paritekniikassa pääsee harjoittelemaan erilaisten ihmisten kanssa ja tutustumaan heihin. Kokemuksien mukaan ensimmäisten kuntonyrkkeilytuntien jälkeen on sellaisia paikkoja kipeinä, missä ei ole edes ajatellut olevan lihaksia!
...ja fyysistä!
Kuntonyrkkeilytunti on aina hyvin monipuolinen. Jo alkulämmittelyn aikana saa hien helposti pintaan. Varsinainen lajiharjoittelu tehdään joko parin kanssa tekniikoita hioen tai välineharjoitteluna. Useimmiten käytössä ovat säkit ja iskutyynyt. Ennen loppujäähdyttelyä usein vahvistetaan vartaloa erityyppisillä kuntopiireillä. Koska harjoitustunti rasittaa koko kehoa, tehdään myös jäähdyttelyosuudet huolella venyttelyitä unohtamatta. Yhden tunnin aikana kuluu harjoitustaustasta, iästä, sukupuolesta yms. seikoista riippuen yleensä 500-1000 kaloria. Melko tehokasta!
Kuntonyrkkeilyä seuroissa
Useimmissa seuroissa järjestetään peruskurssi, jonka aikana opetellaan tekniikoita ja kohotetaan kuntoa asteittain. Peruskurssien kautta pääsee helposti mukaan toimintaan. Mikäli seura ei järjestä peruskurssia, otetaan uudet silti mukaan ja heille tehdään aluksi hiukan kevyempää treeniä, jotta keho tottuu uudenlaiseen rasitukseen. Nyrkkeilyseurojen yhteystiedot löytyvät nyrkkeilyliiton sivuilta osoitteesta http://www.nyrkkeilyliitto.com/seurat/.
Teklsti ja lisätietoja: Nyrkkeilyliiton koulutus- ja valmennuspäällikkö Sanna Laine (snl.laine(at)kolumbus.fi, 040-359 3097)
Katso myös Toiminnallisuutta treeneihin -vinkit kuntonyrkkeilijän keskivartalon hallintaan.
